2022 toiminta

Helmikuun kirjallisuuskerhossa dosentti Pentti Kemppainen kävi läpi Suomen radiotoiminnan historiaa.

Kemppainen on tietokirjailija, toimittaja ja tutkija, jonka elämänkaaresta on peräti 40 vuotta kulunut radion piirissä. Hän väitteli 2001 tohtoriksi viestinnän alueella Helsingin yliopistossa. Radion piirissä työtä antoivat mm. nuorten radio, Sävelradion toimituspäällikkyys, Radiomafian ohjelmapäällikkyys, asiantuntuntijana toimiminen ym.

Loviisassa olemme saaneet tutustua häneen myös kirjailijana. Teoksessaan ”Radio kuuluu kaikille” hän kertoo poliittisesta kamppailusta, intohimosta ja bisneksistä, jotka muuttivat Suomen soundia.

Esitelmän alussa kuulijat saivat nauttia ääninäytteistä radion eri aikakausilta: Markus setä, Niilo Tarvajärvi, Kankkulan kaivo, lauantain toivotut levyt, viisasten kerho ym. Loviisassa kun ollaan, olisipa voinut olla vielä kreivi Creutzin ääni. Kuulijat muistelivat lapsuuden radiokuuntelujaan; vanhemmat hallitsivat radion käyttöä. Suomen yleisradio syntyi 1926. Valtion monopolia mursivat pikkuhiljaa monet paikallisradiot ja kaupalliset kanavat. 1985 lähtien tapahtui voimakkaita muutoksia; kevyt musiikki valtasi alaa. Tällä hetkellä n. puolet radiolähetyksistä on kansallisen radion tuottamia, puolet kaupallisen yksityisten kanavien tuottamia. Finnpanelin tekemän tutkimuksen mukaan yli 55 vuotiaat käyttävät radion kuunteluun yli 4 tuntia vuorokaudessa. Alussa maksoimme radioluvista. Nyt valtio kustantaa mediaa verovaroilla, TV-maksukin peritään verotuksen kautta.

Radio kuuluu kaikille. Radio soi joka puolella elämässämme. Media on valtaa pitävien kassara.

Anna Hiltunen

Aino Mikkanen alusti Anne Mattssonin teoksen ”Irja Askola, elämäkerta”. Tekijältä on julkaistu elämäkerrat mm. Sylvi Kekkosesta, Tellervo Koivistosta ja Seela Sellasta. Mikkosen alustus oli hyvin jäsennelty paneutuen piispa Askolan elämänkaaren kiinnekohtiin lapsuudesta eläkeikään. Maamme ensimmäinen naispuolinen kirkkomme johtaja syntyi 1952. Teoksessa on kuvattu vanhempien työlaistaustaa ja vasemmistolaista aatemaailmaa, sekä sotien vaikutusta vanhempiin. Isä kuoli, kun Irja oli kouluikäinen. Äiti tahtoi saada tyttärensä opintielle ja monen silloisen yksinhuoltajan tavoin työskenteli voimiensa äärirajoilla. Irja kirjoitti ylioppilaaksi, opiskeli Helsingin yliopistossa, vihittiin papiksi, ja teki kansainvälistä työuraa ekumeenisisä tehtävissä alkaen Chicagosta Geneveen. Hän tuli tutuksi erityisesti itäisen Euroopan kirkkojen kanssa. Piispan virkaa hän hoiti vv. 2000-2007. Nainen piispana oli monelle kova pala. Kun hän vielä vihki kaksi miestä lähetystehtäviin saman aikaisesti osoittaen näin asenteensa seksuaalisesti poikkeaviin erityisryhmiin, mitta oli monelle suomalaiselle täysi. Piispa sai valtavan määrän vihapostia. Piispa Irja julkisti asian ja tallensi saamansa materiaalin. Jopa gradu-tutkielma on niistä tehty. Piispa kesti vainon. Hänen maailmassaan kaitaisen tien kulkija oli yhtä tervetullut kuin hyvin voiva edustaja. Hän oli arvostettu, pidetty puhuja, runokirjojen kirjoittaja. "Olkaa itsellenne myös armollisia”- lausuma korosti hänen julistustaan. Niin Sinua kohdellaan kuinka kohtelet muita. Irja piispa oli toisen ihmisen kunnioitusta julistava sanankäyttäjä. Helsingin yliopisto nimitti hänet kunniatohtoriksi kunnioittaen näin ensimmäisen naispiispamme työtä. Hänen ansiostaan meillä on nyt kaksi naispiispaa kirkkomme työtä jatkamassa. Kulman esitelmää oli kuulemassa 22 kerholaista, jotka innokkaasti osallistuivat keskusteluun. Kiitos Aino hetkistä, jotka meille loit.

Anna Hiltunen

Seniorit mielirunonsa ja lempirunoilijansa lumoissa

Toukokuun torstainen kirjallisuusiltapäivä sujui iloisten naurunpurskahdusten siivittämänä. Iloa tuottivat Anna-Liisa Jäkön lukema Seija Mäkisen runo ”Peili” ja Kirstin lukema ”Abbedissan rukous”. Molemmissa runoissa käsiteltiin naisen vanhenemiseen liittyviä kehon ja psyyken muutoksia. Erityisesti abbedissan rukouspyynnöissä voimakas itseironia antoi esitykselle syvyyttä.

Eino Leino, Eeva Kilpi, Yrjö Jylhä, Maria Leinonen, Lauri Pohjanpää, Uuno Klami, Irja Lyykari, Irja Askola, Jenni Haukio ja A-M Raittila myös mainittiin lempirunoilijoiden joukossa. Tuija-Riitta alusti tilaisuuden alussa lukemalla neljä Pelle Miljoonan runoa. Hän korosti, etteivät runot ensi sijaisesti ole mielirunoja, mutta runoilijan teksti on ajankohtaista, valtavirrasta poikkeavaa ja haastavaa.

Pirjo-Riitta ja Heljä lukivat omia tuotantojaan. Anna-Liisa Hyvönen korosti vanhojen virsien luottamusta ja uskoa antavaa merkitystä. Ihmisen suhde luontoon tuli monissa runoissa esille. Runot kertovat ihmisen elämän kaaren kaikista vaiheista, uskosta, toivosta, odotuksesta, lohduttavat erossa, rakkauden kaipuussa ja läheisen menetyksessä. Annan valitsema runo oli A-M Raittilan ”Joulukuun metsä”. Runo puhuu lohduttomuudesta, odotuksesta, samalla toivosta, uskosta. Iltapäivähetki runojen parissa todettiin nostalgiseksi, virkistäväksi.

Anna Hiltunen

Kristiina Markkanen ja Leena Virtanen: ”Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet”

Kesäkuun kirjallisuuspäivänä Maissi Nybom alusti asiantuntemuksella maamme 1. naisarkkitehdin ja 1. naiskauppaneuvoksen Wivi Lönnin ja Hanna Parviaisen yhteistä elämänkaarta. Kirjan henkilöt ovat 94 vuotta elänyt Wivi (1872-1966) ja 64 vuotta elänyt Hanna (1874-1938). Ainutlaatuinen naisten ystävyyssuhde kesti 28 vuotta. Siihen sisältyi kaksi maamme valtiollisen kehityksen erilaista kautta: tsaarin ajan loppupuolisko ja itsenäistyneen Suomen alkuvuosikymmenet. Molemmat naiset olivat työlleen orientoituneita, uutteria ja itsenäisiä.

Pitkän uransa aikana arkkitehti osallistui yli 90 rakennuksen suunnittelutyöhön. Työkohteita oli erityisesti Tampereella, Helsingissä, Virossa jne. Hanna, kauppaneuvos, toimi pitkän ajan puunjalostus-yrityksen johtajana. Työ oli isältä perheessä siirtynyt naispuoliselle jälkeläiselle. 1930- luvun maailmanlaajuinen lama iski yritykseen ja se joutui jopa kavalluksen kohteeksi. Oikeudenkäynti pelasti konkurssiin menneen yrityksen kuitenkin suvulle. Naisten yhteistä elämänkaarta seurattiin. Wivin äiti ei aluksi oikein hyväksynyt tilannetta ja Hannan äidin asenne ei ollut yhteistyötä rakentava. Kuitenkin Wivi huolehti pitkään sairastavan äitinsä hyvinvoinnista. Sukupuolensa aseman parantamisessa ystävät tekivät uupumatonta työtä. Wivi mm. oli Tampereella koululuokkansa ainoa tyttö myös teknillisessä oppilaitoksessa. 28 yhteisen vuoden aikaan sisältyy asuminen Tampereella (Wivin kotik.), Jyväskylässä (Hannan kotik.) ja Helsingissä. Uurastajilla oli omat talot. He elivät koko elämänsä ajan omissa kodeissaan. Jyväskylän asumisen aikaan Wivi rakennutti jopa oman vapaa-ajanviettopaikan, Säynätsalon huvilan.

Naisena Wivi Lönn taisteli kilpailutilanteissa urhealla tavalla ja voitti sukupuolensa kunniaksi arvokkaita kilpailuja. Heidän yksityiselämästään ei jälkimaailmalle ole valitettavasti säilynyt paljon kirjallisia dokumentteja. Tiedetään, että he olivat luonteensa puolesta täysiä vastakohtia kuin yö ja päivä. Mutta Wivi tarvitsi kuuntelijaa ja todennäköisesti Hanna käytännön ihmisenä jaksoi kannustaa ja kuunnella urastaan taistelevaa arkkitehtiä. Heitä haastateltiin runsaasti ja heistä säilyi kuva-albumeja, jotka valaisivat kymmeniä ulkomaanmatkoja Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Matkoilla he saattoivat elää tasapainoista, vapaata ja toisistaan pitävää elämää. Heitä ei tuijoteltu.

Anna Hiltunen

Saavuttuamme elokuun helteisenä alkupäivänä Svartholmaan varjoisa istumapaikka löytyi lasten leikkipaikalta. Osa meistä istui vajaan kaksi tuntia hiekkalaatikon reunalaudoilla. Hyvin taipuivat senioreiden polvet istuma-asentoon. Hiekkakakkuja emme leiponeet, vaan keskityimme kerhon vetäjän laatimiin kysymyksiin. Tarkoitus oli tutustua paremmin toinen toisiimme.

Emme me vieläkään oikein tunne toistemme sieluntilaa, vaikka olemme jo toistakymmentä vuotta kokoontuneet kerran kuukaudessa pohtimaan elämän kulkua ja merkitystä lukemamme kirjan luomassa valossa. Vuorollaan kukin meistä muotoili henkilökohtaista vastausta kädessään olevaan kysymykseen. Saimme pohtia vastausta vaikkapa kysymykseen uskotko enteisiin. Oletko joutunut muuttamaan mielipidettäsi? Kuka Sinun elämää mielestäsi ohjaa: lapsuuden ajan kasvatus, olosuhteet, jossa elät vai mahdollisesti geeniperimäsi. Sinulla on paha olo. Miten pääset siitä parhaiten eroon? Voiko onnellisuutta, iloisuutta ostaa? Vai ovatko nämä luonteenpiirteet periytyviä. Millainen henkilö on luottamuksesi arvoinen? Oletko pysähtynyt miettimään, mikä on elämäsi tarkoitus. Oletko koskaan miettinyt olevasi etuoikeutettu, onnellinen, kiitollinen? Tätä kysymyssarjaa voisimme jatkaa. Elokuun kostean kuuma iltapäivä kului hienosti. Saaren ravintola tarjosi Loviisa-leikkeen ja miellyttävä yhdessäolo jatkui kotiin tuloon saakka ja vielä päiviä myöhemmin. Kiitos kerholaiset hienosta iltapäivästä.

Anna Hiltunen

Anna-Liisa Hyvönen alustus / Ulla-Lena Lundberg ”Leo”

Kirja on julkaistu v.1989 ja kuuluu suomenruotsalaisen kirjailijan Ulla-Lena Lundbergin tuotantoon. Kirjailija on syntynyt v. 1947 Ahvenanmaalla, mutta viettänyt elämästään liki 40 vuotta Porvoossa. Välillä hän asui Ahvenanmaalla, mutta palasi takaisin Porvooseen ja on ”Runoilijakodin” asukas.

Lundberg on arvostettu, kunnioitettu ja tuottelias; liki 20 julkaistua teosta. Åbo Akademia julisti hänet kunniatohtoriksi, kirjailija-professorina hän toimi vv.1994-1999. Finlandia-palkinto hänelle myönnettiin 2012 teoksestaan ”Jää”. Leo- teos on ensimmäinen osa Ahvenanmaa-trilogiasta. Tekijän tuotannossa hehkuu Ahvenanmaa. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle: ahvenanmaalaiset talonpojat alkavat rakentaa laivoja, varustavat niitä. Aluksi purjehdittiin Ruotsiin, Saksaan, Venäjälle. Kunnes Juutinrauman väylä avasi tien Atlantille ja kaikkialle maailman ääriin.

Vaimot, lapset, koti jäivät, miesten tie vei merille. Kyläyhteisössä toiset vaurastuivat naapureiden kateudun varjossa. Useimpien talonpoikien elämä soljui köyhyydessä. Perheet olivat isoja. Lapsia syntyi ja kuoli niin tiuhaan, ettei suremaan ehtinyt. Näin kirjoitti tekijä! Kirjan teksti on alustajan kuvauksen mukaan voimakasta ja historiallista 1800-luvun kehityksen ajan kuvausta. Lundbergin kerronta on mukaansa tempaavaa. Alustaja totesi, että kirjaa lukiessa tulee tajuntaan ikään kuin meren tuoksu ja kadonneen maailman lumovoima. Voiko lukemaansa paremmin mainostaa! Ahvenanmaa, sen maaseutu, kylät, laivojen rakentaminen, valmistelu, merelle lähtö ja kotiin jääneiden arkinen arki, ikuinen kaipaus tulevat tutun tuntuisiksi. Aina eivät kaikki merenkävijät palanneet. Suru poisjääneestä oli miltei jokavuotinen kokemus.

Kiitos alustajalle alustuksesta. Saimme taas yhden kirjakerhon edustajan ansiokkaan alustuksen teoksesta, mikä ” täytyy” lukea.

Anna Hiltunen / kuva Irmeli Thomasson